Koonnut Aapo Puhakka
Takaisin kuviin
Tomi lukee karttaa yöllä. Luulisin, että jossain Saksassa.
Maisema Italiasta. Tämä otettiin Cerviniassa, Italian puolella Matterhornia.
Tämän oli tarkoitus olla viimeinen kuva Samu Kasevasta. (no ei oikeesti :-) ) Se oli otettu juuri ennen hänen - joku voisi sanoa - uhkarohkeaa Mont Blanc:in yksinkiipeily-yritystä. Olosuhteet olivat vaikeat, huipulla oli paljon lunta. Kukaan ei ollut kiivennyt Blancin huipulle moneen viikkoon. Ei kiivennyt Samukaan; mutta hän selviytyi, vaikka hän poltti kasvonsa pahasti ja vietti koko loppuajan lepäämässä meidän leiripaikalla Chamonix:ssa. Hän ei käyttänyt lainkaan aurinkovoidetta, koska oli pilvistä ja hän ei nähnyt aurinkoa.
Tomilla menee lujaa meidän yhden päivän vaellusretkellä Chamonix:hin lähellä.
Aiguille du Midi pilvien ympäröimänä. Kuva otettiin yhden päivän vaellusretken aikana.
Pienen joen ylitys. Mont Blanc:in nousun ensimmäisenä päivänä.
Kävelimme koko matkan laaksosta. Köysiradat ovat luusereille ja turisteille. ;-)
Satoi koko päivän, mutta sääennusteet kertoivat, että hyvää säätä on tulossa parin päivän
päästä ja päätimme yrittää, sateesta huolimatta.
Rautatietunneli ennen Gare:a. Vasemmalta: Markku, Matti, Tomi, minä. Kuten näkyy, siellä oli paljon lunta.; se alkoi jossakin 2200 m kohdalla. Mutta se oli vain kivaa. Sade muuttui rännäksi ja sitten lumeksi.
Minä ja Markku rakennamme leiriä Tete Rousse:n lähellä. Vietimme päivän Tete Rousse:lla. Odotimme parempaa säätä ja totuttauduimme korkeaan ilmanalaan. Toivoimme, että aurinko sulattaa lunta päivällä ja jäädyttää sen yöllä luoden helppokulkuisen hankikannon. Ja niin tapahtui.
Toinen kuva meidän Tete-leiriltä. Vesa liittyi meihin siellä. Kuusi ihmistä kahdessa kahden hengen teltassa on melkein optimiratkaisu: Ei ylimääräisiä telttoja kannettavana ja on lämmintä.
Kaunis maisema Tete Rousse:lta. Luulenpa, että tämä on otettu matkalla alaspäin. (Koska sää on niin kaunis.)
Tämä on Gouter:in nousu. Se on mielestäni Mont Blanc:in perusreitin vaikein paikka. 600 m kiipeämistä ylöspäin Tete Rousse:lta l'Aiguille du Gouter:in majalle. Kiipeäminen ei ole vaikeata, mutta pätkä on pitkä ja pelottava toisinaan aloittelevalle vuorikiipeilijälle, erityisesti juuri Grand Couloir:in jälkeen. Huomaa lumivyöryjen jäljet reitin yli kuvassa. Lumivyöryt olivat takuuvarmoja iltapäivisin, erityisesti Grand Couloir:ssa.
Toinen kuva Gouter:in noususta.
Minä l'Aiguille du Gouter:in majalla. Päänsärky on melkein taattu pari tuntia majan saavuttamisen jälkeen. Jokainen meistä sai sellaisen, vaikka olimme hyvin totuttautuneet korkeuteen: olimme viettäneet viikon Chamonix:ssa (1000 m) ja kaksi yötä vuorella (korkeuksissa 2770 m ja 3180 m).
Kapuamassa ylös Dome du Gouter:lle. Ruokailun jälkeen päätimme jatkaa Valley Hut:lle. Jotkut kiipeilijät olivat jo menneet reittiä ja lumi ei ollut kovin paha. Mutta tuuli oli. Nousu oli rankkaa ohuessa ilmassa Gouter:in nousun kiipeämisen jälkeen. Minun täytyi pysähtyä melkein joka askeleen jälkeen. Mutta pääsin silti ylös. Markku ja Tomi eivät, he olivat liian väsyneitä, liikaa päänsärkyä, liian vähän tahtoa jäljellä ja liian kiire takaisin Suomeen: heidän oli pakko kääntyä takaisin. Kuvassa olemme vaihtamassa meidän ryhmävarusteita: Yksi teltta kahdelle ja yksi neljälle.
Blanc:in kuva Dome:lta. Koska meillä oli vain yksi teltta neljälle, Antin täytyi nukkua Valley Hut:ssa, mikä oli aika täynnä väkeä.
Meidän leiri Valley Hut:ssa. Se oli mökin alla laaksossa. Minulla oli ollut päänsärkyä edellisenä päivänä ja yöllä, mutta aamulla se oli mennyt ohitse. Tunsin oloni hyväksi ja virkistäytyneeksi.
Tuntematon kiipeilijä. Tämä kuva on otettu teltan ikkunasta. Aikaisin aamulla l'Aiguille du Gouter:in mökiltä lähteneet kävelivät juuri meidän teltan vierestä.
Kiipeilijöiden jono Mont Blanc:in nousun viimeisessä vaiheessa. Huippupäivä oli melkein ensimmäinen kaunis päivä viikkoihin. Niinpä samana päivänä melkein sata muuta kiipeilijää saapui huipulle.
Juuri ennen Mount Blanc:in ja Euroopan huippua.
Huippukuva. Vasemmalta: Matti, Minä, Vesa
Toinen huippukuva. Vasemmalta: Minä, Matti, Antti
Antti ja kaunis maisema huipulta.
Kaksi tuntematonta kiipeilijää ja kaunis maisema huipulta.
Alaspäin Blanc:ilta. Oli varsin hauskaa (vaikkakin vaarallista) liukua alas Blanc:ia. Meillä ei ollut muita suksia kuin takapuolet. Kuvan keskellä on helikopteri. Ympärillä oli paljon koptereita lentelemässä. Sellaisella tuotiin jopa pelastusryhmä l'Aiguille du Gouter:in majalle, mutta enpä tiedä miksi.
Meidän Saab-99 leirintäalueella Dolomiiteilla, koillis-Italiassa.
Pylväs, jota minä ja Samu yritimme valloittaa Dolomiiteilla. (Toiselta puolelta). Mutta raekuuro yllätti meidät keskellä ja oli pakko kääntyä alas.
Henkilöt, jotka mainittiin ylempänä:
Muut, jotka olivat myös matkalla:
Antti Heinilä ja Vesa Kautto ottivat tässä esitellyt kuvat.